|
Kun uuden tietokoneen kantaa kotiin, jo ensimmäisellä käynnistyskerralla windowsissa voi pyöriä parhaimmillaan jopa sata erilaista prosessia taustalla. Näitä ovat esimerkiksi valmistajien"apuohjelmia" sekä ohjelmien kokeiluversioita. Nämä ohjelmat/prosessit hidastavat tietokonetta aivan turhaan, joskus jopa reilustikin. Suurin osa tietokoneen mukana käynnistyvistä sovelluksista ovat konetta hidastavia turhakkeita joista on syytä päästä eroon heti alkumetreillä. MS Officeen on olemassa myös ilmaisia vaihtoehtoja. Tietoturva kannattaa laittaa heti alkuun kuntoon, ostamalla suojaava tietoturva, esimerkiksi Norton Internet Security. Tähän tarkoitukseen EI kannata asentaa ilmaisohjelmistoja koska ne EIVÄT suojaa konetta tarpeeksi hyvin.
Muista myös päivittää sekä käyttöjärjestelmä että koneessa olevat ohjelmistot uusimpiin versioihin. Nämä yleensä toimivat parhaiten koneellasi.
Koneen asennuksen jälkeen kannattaa ehdottomasti ottaa koko koneesta ns. tilannevedos, jossa koko kiintolevyn sen hetkinen tilanne tallennetaan esimerkiksi ulkopuoliselle kiintolevylle. Tällöin konerikon sattuessa, pääset aina palaamaan siihen tilanteeseen jolloin koneeseen oli asennettu kaikki tarvittavat ohjelmistot ja päivitykset tarpeitasi ajatellen. Koneen asianmukainen asennus kasvattaa koneen luotettavuutta, toiminnalisuutta, nopeutta sekä elinikää. Uuden tietokoneen asennuspalvelumme sisältää käyttöjärjestelmän, ohjelmistojen asennukset ja päivitykset. Koneen virityksen sekä halutessasi palautuslevyjen luonnin. Samalla siirrämme vanhat tiedostosi ja sähköpostisi vanhasta koneesta uuteen. Ei ole siis samantekevää, miten koneen esiasennus suoritetaan. Jätä koneen esiasennus ammattilaisen huoleksi. Tämä takaa koneelle pitkää elinikää sekä toimivaa kokonaisuutta, jossa koneessa ei pyöri tarpeettomia ohjelmia tai prosesseja ja jota on turvallista sekä mukava käyttää. VAROITUS: Jos tietokoneen myyntiliike tarjoaa sinulle samalla esiasennusta jossa menee 1/2 päivää, ole varovainen. Tällöin kyseessä EI ole kunnollinen Katso palvelumme kuvaus TÄSTÄ
|
| Viimeksi päivitetty 10.01.2012 05:02 |
- Olemme erikoistuneet tietokoneiden korjauksiin sekä huoltoihin. Tietokonehuollossamme korjaamme niin uudet kuin vanhatkin tietokoneet, merkistä riippumatta.
- Myymälästämme löydät tietokoneet, varaosat ja tarvikkeet.Valikoimastamme löytyy tietokoneet, kaapelit, kiintolevyt, näytöt sekä tulostimet. Toimitukset suoraan tukkureilta jopa päivässä.
- Tietokoneiden vuosihuollot Tietokoneen määräaikaishuolto ennaltaehkäisee mahdollisia ongelmia sekä pitää koneen nopeana ja tietoturvallisena käyttää. Monissa tapauksissa koneen suorituskyky paranee huomattavasti.
- Tietoturvan tärkeys Tietoturva on yksi tietokoneen käyttämisen tärkeimmistä edellytyksistä. Ilman tietoturvaa, tietoverkon käyttö on vaarallista sekä edesvastuutonta! Meiltä löydät markkinoiden parhaimmat tietoturvaohjelmat.
- Nettiyhteydet Toimivat nettiyhteydet ovat avainasemassa nyky-yhteiskunnassa. Meiltä löydät ADSL-modeemit, kaapelit, asennuspalvelut ja paljon muuta.
- Tietotiimi auttaa tilanteessa kuin tilanteessa Asennamme, huollamme, tuemme ja päivitämme työasemat, kannettavat sekä palvelimet. Autamme joka tilanteessa, oli kyseessä sitten laiterikko, laitteiston asennus tai lähitukipyyntö





